Islannin villa on saavuttanut viime vuosina käsityöinnostuksen kasvun myötä valtavan suuren suosion, onhan se upea luonnonmateriaali ainutlaatuisilla ominaisuuksillaan. Islannin villasta neulotaan erityisesti neulepaitoja, tyypillisesti kaarrokeneuleita, joissa kuvio tehdään rinnan ja kaulan alueelle kaarrokkeen muotoon. Erilaisia kuvioita on valtavasti ja niitä suunnitellaan koko ajan lisää. Väriyhdistelmiä on myös loputtomasti, joten jokainen voi halutessaan neuloa ihan omanlaisensa neuleen. Taitavimmat suunnittelevat myös kuvion itse ruutupaperille piirtäen.
Islannin villa keritään syksyisin ja keväisin islantilaisilta lampailta, jotka pärjäävät turkillaan Islannin nopeasti vaihtelevissa ja erittäin haastavissa sääolosuhteissa. Turkki on kaksikerroksinen, siinä on lämpöä eristäviä karvoja sekä päällä pidempiä, vettähylkiviä karvoja.
Islantilainen villa on hieman karheampaa kuin esimerkiksi suomenlampaan villa ja herkkäihoista se saattaakin helposti kutittaa tai pistellä. Villasta neulottu vaate kuitenkin pehmenee yleensä käytössä. Islannin villasta valmistettuja vaatteita kuten kaarrokepaitoja käytetäänkin usein päällysvaatteena, ei vain kutinan, vaan ominaisuuksiensa vuoksi. Islantilaisvillasta neulottu vaate on tiivis, se eristää erinomaisesti sekä kestää hyvin kosteutta tuntumatta märälle.
Villa eristää erinomaisesti sekä kestää hyvin kosteutta tuntumatta märälle.
Islantilaisneuleet eivät alun perin olleet värikkäitä, sitä neuleet tehtiin värjäämättömästä mustasta, ruskeasta, harmaasta ja valkoisesta langasta.
Islannin villasta neulotaan tyypillisesti kaarrokepaitoja, joissa värikäs kuviointi on paidan yläosassa. Joissakin neulemalleissa kuviota neulotaan myös hihansuihin ja helmaan. Viimevuosina on ilmestynyt runsaasti erinomaisia neuleohjekirjoja, joiden avulla aloittelevakin neuloja pääsee nopeasti uuden harrastuksen pariin. Erilaisia malleja on niin runsaasti, että jokaiselle löytyy varmasti mieluisensa. Tunnetuin malli lienee Riddari, jonka ohje löytyy Islantilaisia neuleita -kirjasta.